Risto-Pekka Blom: Mitä kuuluu?

2. RISTIRIITA KUVAN JA ÄÄNEN SUHTEESSA

Mykkäelokuvien tähdet näyttelivät ruumiinkielellä, ilmeillä ja eleillä. Näytteleminen oli suurieleistä ja katseet uhmaavia. Kun myöhemmin keksittiin, miten ääni saadaan mukaan filmille, osa mykkätähdistä syrjäytettiin. Syynä saattoi olla, että näyttelijän ääni oli vaikkapa liian kimakka, varsinkin jos hänen roolihahmonsa olivat olleet dramaattisia ja synkkiä. Tähti ei kuulostanut sellaiselta kuin yleisö oletti tai oli kuvitellut mykkäelokuvia katsoessaan.

Entä kun nähdyn ja kuullun välillä on todella iso vinksahdus? Mediataiteessa kaikki on mahdollista.

Seuraavissa teosesimerkeissä kuvaa ja ääntä on leikattu hieman enemmän kuin edellisissä, jotka olivat pääasiassa yhden kuvaotoksen teoksia.

Osioon liittyvät teokset:

TEOS: Risto-Pekka Blom – Mitä kuuluu

TEOS: Seppo Renvall – Janeiro

TEOS: Outi Sunila – Labyrinth

TEOS: Pekka Sassi – The Dead House

Osioon liittyvät tehtävät:

Tehtävä: Mitä kuuluu – Kuvan ja äänen ristiriita

Tehtävä: The Dead House – Kävely duurissa ja mollissa