Mediataide kasvattaa! -verkkopalvelu ei enää vaadi rekisteröitymistä

Mediataide kasvattaa! -sivusto on uudistunut. Palvelun käyttö ei enää vaadi opettajilta rekisteröitymistä. Kaikki palvelun oppimateriaalit mediataideteoksineen, tehtävineen ja asiantuntija-artikkeleineen ovat nyt vapaasti opettajien käytettävissä.

Mediataide kasvattaa! -verkkopalvelu mahdollistaa kotimaisten eturivin taiteilijoiden teosten hyödyntämisen osana opetusta. Palvelu on tarkoitettu esi- ja alakouluikäisten sekä yläkouluikäisten taide- ja mediakasvatukseen Suomessa. AV-arkki on vuosittain laajentanut palvelua uudella temaattisella oppaalla sekä mediataideteosten sarjalla. Vuoden 2017 oppimateriaalipaketin teemana oli monilukutaito. Joulukuussa 2018 julkaistavan Kenen kulttuuri? -oppimateriaali syventyy kulttuurisen moneuden ja oppimisen kysymyksiin.

Vuoden 2019 alussa julkaistaan lisäksi SETA:n kanssa yhteistyössä toteutettu Queer Bodies -oppimateriaalipaketti. Queer Bodies -oppimateriaali toteutetaan osana samana vuonna 30 vuotta täyttävän AV-arkin juhlavuotta. Juhlavuotena myös aluetaidemuseot ja SETA voivat esittää oppimateriaalipaketin teoskokonaisuutta osana tasa-arvokasvatusta ja pedagogista toimintaansa.

Mediataide kasvattaa! -verkkopalvelu vastaa opettajien tarpeeseen saada helppokäyttöistä ja hyvin suunniteltua opetusmateriaalia lasten ja nuorten media- ja taidekasvatukseen. Tavoitteemme on tukea opettajien työtä tuottamalla laadukasta opetusmateriaalia eri ikäisten lasten kanssa työskentelyyn. Mediataide kyseenalaistaa usein tavanomaista mediakuvastoa ja toimii hyvin myös audiovisuaalisen kerronnan perusopetuksessa.

Jos haluat jatkossa saada lisätietoa Mediataide kasvattaa! -hankkeesta ja uusista oppimateriaaleista tilaa hankkeen uutiskirje tästä osoitteesta http://mediataidekasvattaa.fi/uutiskirje/.