Vaaleanpunainen prinsessa ja sininen prinssi – Annamari Vänskä

Lapsen ja kuvan suhde on nykykulttuurissa erityisen latautunut. Monet ajattelevat, että median kuvat kertovat suoraan oikeista lapsista, ja siksi on erityisen tarkkaa, miten lapsen saa kuvissa esittää.

Audiovisuaalisen kulttuurin näkökulmasta katsottuna lapsen kuvaamista kehystää jopa naiivi realismi. Tämä merkitsee käsitystä lapsuudesta aikana, jossa lapsella on suora suhde todellisuuteen, ja aikana, jolloin lapsi on vielä mediakuvien ulkopuolella. Totuus on tietenkin se, että lapset kasvavat audiovisuaalisen kulttuurin keskellä eivätkä välttämättä tulkitse kuvia samalla tavalla kuin aikuiset. Tämän lisäksi mediakuvien lapsi ei ole mikään todellisen lapsen imitaatio. Median kuvaama lapsi ovat tarkkaan harkittu esitys. Se on symboli, joka kertoo vähintään yhtä paljon, jollei yksinomaan, aikuisista ja heidän tavoistaan kuvitella se, mitä lapsuus on.

Mitä on symbolinen lapsuus?

Symbolinen lapsuus tarkoittaa, että mediakuvat eivät koskaan puhu lihaa ja verta olevista lapsista. Sen sijaan ne kertovat siitä, millaiseksi lapsi ja lapsuus kulloinkin kuvitellaan, mitä aikuiset haluavat lapsuudella tehdä ja millaisiksi aikuiset kuvittelevat itsensä.

Näihin audiovisuaalisiin esityksiin ammennetaan olemassa olevista lapsuuden myyteistä. Nykyisin hallitsevin lapsuuden myytti on viattomuus. Se kuvaa lapsuutta puolivillinä, vapaana, luonnollisena ja aikuisten maailman ulkopuolelle sijoittuvana turmeltumattomana aikana. Viatonta lapsuutta kehystää ajatus paratiisillisuudesta. Tässä fantasia- maailmassa eivät vielä päde tiukat sosiaaliset kategorisoinnit, siellä lapsen identiteetti on vielä muokattava, ja lapsuus on määritelmällisesti a-seksuaalista. Lapsuus on romantisoitu utooppinen paikka, turmeltuneilta aikuisilta iäksi menetetty. Siksi aikuiset myös haluavat kuvata lapsuuden viattomuutena: se tarjoaa heille mahdollisuuden palata tähän menetettyyn maailmaan.

Nykykulttuurin kaupallisissa kuvissa viattomuuden myytti murtuu kun lapsi esitetäänkin kyvykkäänä ostopäätöksiä tekevänä aikuismaisena kuluttajina. Hän osaa valita lelunsa ja tietää, millaiset vaatteet hän haluaa päälleen pukea. Kaupallinen maailma alleviivaa ajatusta, ettei lapsuus olekaan oma saarekkeensa, vaan lapsuus kietoutuu aikuisuuteen ja aikuisten maailman arvoihin.

Aikuisten ja lasten maailmojen kietoutuneisuus herättääkin aikuisissa usein huolta lapsuuden oletetun viattomuuden menetyksestä. Huolta herättää etenkin se, jos mediakuvien lapsi esiintyy liian seksikkääksi tyyliteltynä. Aikuisten vaatimus on, että lapsen tulee näyttää kuvissa viattomalta. On kiinnostava ristiriita, että samalla kun aikuiset ovat huolissaan kuvien esittämästä seksikkyydestä, he eivät ole huolissaan lapsuuden viattomuudesta. Tosiasia on, että juuri viattomuus on kaikkein myyvin tuote.

Millaista sitten on mediakuvien lapsuuden viattomuus? Onko se puhtaan valkoista enkelimäisyyttä? Ei. Paradoksaalisesti se on voimakkaan sukupuolitettua. Erityisesti mainoskuvien maailmassa siis harvoin seikkailee viaton lapsisen sijaan nähdään tytöiksi ja pojiksi tyyliteltyjä hahmoja.

Etenkin mainoskuvia katsellessa huomaa, ettei lapsuus ole vain lapsuutta. Se on tyttönä ja poikana olemista. Nämä maailmat myös kuvataan toistensa vastakohdiksi: tyttöjen maailma on vaaleanpunaista prinsessahattaraa, poikien maailma vaaleansininen reippauden valtakunta.

Värien merkityksillä omat historiansa

Värihistoriallisesti sekä vaaleanpunainen että vaaleansininen ovatkin perin kiinnostavia. Kun vaaleanpunaista pidettiin vielä keskiajan lopulla arvostettuna värinä, sen suosio ja arvostus laski 1800-luvulla pohjalukemiin kun väri määriteltiin keinotekoisimmaksi väriksi: pelkäksi sekoitteeksi, joka oli saatu aikaan sekoittamalla jaloimpaan väriin eli punaiseen valkoista. 1800-luvulla vaaleanpunainen herätti suoranaista inhoa: sen ajateltiin merkitsevän kaikkea, mitä pidettiin vul- gaarina, kemiallisena ja tympeänä.

Inhosta huolimatta vaaleansinistä ja vaaleanpunaista pidettiin lasten väreinä. Aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka pojat puettiin vaaleanpunaiseen kun taas tyttöjen värinä oli sininen. Näin oli siksi, että vaaleanpunainen liitettiin punaisen tavoin vahvuuteen ja päättäväisyyteen ja sininen oli puolestaan yhdistetty tyttöihin keskiajalta saakka, sillä sinisellä merkittiin Neitsyt Mariaa.

Asetelma vakiintui päinvastaiseksi toisen maailmansodan jälkeen ja vaaleanpunaisen konnotaatiot muuttuivat lähes vastakohdikseen ja alkoivat merkitä tyttöjen herkkyyttä ja siroutta. Sinisestä taas tuli poikien väri, mihin vaikutti muun muassa se, että se vakiintui esimerkiksi sotilasunivormujen väriksi ja alkoi merkitä maskuliinisuutta. Nykyisin sininen yhdistyy epäröimättä poikaan, mutta näin ei ole ollut aina: tuontitavarana sininen oli Euroopassa pitkään väreistä kallein, mutta silti sitä pidettiin vihreän rinnalla pitkään punaista alempiarvoisena ja jopa kasvillisuuteen ja kuolemaan viittaavana värinä. Vähitellen sinisen merkitykset kuitenkin muuttuivat ja jo myöhäiskeskiajalla se alkoi syrjäyttää länsimaisen värihierarkian korkeimmalle sijoitetun punaisen asemaa. 2000-luvulle tultaessa sinisestä onkin tullut väri, jolla merkitään ennen kaikkea poikaa.

Vaaleanpunaisella, kuten väreillä yleisemminkin, onkin varsin keskeinen merkitys sukupuoleen liittyvien visuaalis-materiaalisten koodien rakentajana: vaaleanpunaisella tehdään tyttöä ja vaaleansinisellä poikaa. Värit eivät kuitenkaan ainoastaan tee sukupuolta. Ne tekevät myös seksuaalisuutta.

Vaaleanpunainen on tästä hyvä esimerkki, sillä siihen liittyvistä heikkouden ja keinotekoisuuden merkityksistä muodostui yleisiä feminiinisen merkityksiä sukupuolesta riippumatta. Tähän vaikutti osittain värioppi. Kun vaaleanpunaista ryhdyttiin pitämään ”heikkona värinä” siksi, että se oli sekoiteväri, se ei enää yhdistynytkään vahvuutta ja maskuliinisuutta uhkuvaan punaiseen. Sen sijaan heikkouden, sekoittuneisuuden ja keinotekoisuuden assosiaatiot tekivät väristä hiljalleen myös homoseksuaalisuuden merkitsijän.

Vaatteiden kontekstissa vaaleanpunaisen yhteys sukupuoleen ja seksuaalisuuteen on edelleen mitä ilmeisin. Vaaleanpunaiseen liittyvien feminiinisyyden ja homoseksuaalisuuden merkitysten vuoksi ei ole ihme, että siinä missä suurin osa tytöille suunnatuista vaatteista loistaa pinkin eri sävyissä, pojilla tätä väriä ei juurikaan nähdä.

Lapsuuden historiallisuus

Lapsuuden visuaalinen esittäminen on aina kulttuuriin ja aikaan sidottua. Lapsuus ei ole aina samana pysyvää, vaan se heijastaa niitä arvoja, joita aikuiset lapsuudessa kulloinkin arvostavat. Lasten kasvattajien on syytä tiedostaa, että lapsuus on vahva ja merkityksillä latautunut symboli. Kaupallinen audiovisuaalinen kulttuuri hyödyntää lapsuuden symboliarvoa erittäin tehokkaasti. Sille lapsuuden sukupuolitetuilla merkityksillä on erityisen suuri taloudellinen merkitys. Vaatteiden ja lelujen myynti on tuottoisampaa, kun ne jaetaan sukupuolen mukaan tytöille ja pojille sopiviksi. Kestävyyden kannalta olisi tietenkin järkevämpää, että sekä tytöt että pojat voisivat käyttää samoja vaatteita ja leikkiä samoilla leluilla. Samalla huomattaisiin myös, ettei ero tyttöjen ja poikien välillä kenties olekaan niin suuri kuin usein kuvitellaan – eivätkä erot ole välttämättä kiinni siitä, millaisia vaatteita lapset käyttävät tai millaisilla leluilla he leikkivät.


Dosentti Annamari Vänskä on visuaalisen kulttuurin, muodin ja nykytaiteen tutkija. Hän työskentelee tällä erää Turun yliopiston tutkijakollegiumissa. Hänen teoksensa Muodikas lapsuus. Lapset muotikuvissa (2012, Gaudeamus) käsittelee lapsuuden esittämistä muotikuvissa. Teokselle myönnettiin Vuoden tiedekirja 2012 -kunniamaininta.